KirkkoniemiKauden tavoitteena oli osallistua Amundsen Race- tai Pasvik Trail-kilpailuun, joista käytännön järjestelyiden kannalta Pasvik Trail osui sopivampaan ajankohtaan. Viime kaudella kilpailu jäi kesken, kun viimeiseltä tarkastuspisteeltä Neidenista lähtiessä lämpöä oli 10 astetta ja koirien syötöt ja juotot eivät toimineet. Edelliseltä kaudelta olikin jäänyt hieman hampaankoloon Pasvik Trailin osalta.
Team Taiga Quest
Tällä kaudella treenikilometrejä kertyi huomattavasti enemmän ja kestävyys olisi riittänyt pitempäänkin kilpailuun. Kilpailuun lähdettäessä tavoitteena oli ajaa mahdollisimman monella koiralla maaliin. Tammikuusta lähtien treenasin 14 koiran valjakolla ja en halunnut jättää yhtään kilpatreenissä ollutta koiraa kotiin, vaan halusin antaa kaikille koirille mahdollisuuden juosta kilpailu läpi. Tavoitteena on ollut opetella ajamaan isolla valjakolla pitkiä matkoja ja kehittää omaa treenaamista ja olosuhteita, niin että muutaman vuoden kuluessa pidemmätkin kilpailut olisi realistista ajaa läpi.
![]() |
| Lähettäjä Ruunaa Race 2011 |
Valtteri Turkka voitti 4-koiran luokan SM-kultaa, onneksi olkoon. Kuvaan Valtteri tallentui kuin Tolkien musta ratsastaja. Itse albumia pääset katselemaan alla olevan linkin kautta.
H-pentue syntyi viikko sitten. Itse olin työmatkalla syntymän aikoihin, mutta synnytys sujui hyvin omalla painollaan Soilen seuratessa synnytyksen etenemistä. Pentueeseen syntyi 5 urosta ja 3 narttua. Pentue vaikuttaa erittäin tasaiselta, kokoeroja pentujen välillä ei juuri ole.
Pentueen emä on siperianhusky Cheetah ja isänä on alaskanhusky Dani (Wingren). Dani on juossut mm. viime keväänä Pasvik Trailin.
![]()
Kesän kuumat helteet ja kuivuus ovat vaihtuneet koleaksi ja sateiseksi syksyksi. Mieli tekisi jo treenaamaan, mutta tänä syksynä treenien alku saa odottaa remontin valmistumista. Seuraavan kuukauden ajan piha ja pelto tulevat olemaan kuin pommituksen jäljiltä, kun kohta satavuotiaaseen talovanhukseen saadaan moderni maalämpöpumppu. Ilmat ovat aikaisempiin syksyihin verrattuna viileämpiä ja niiden puolesta treenamisen voisi aloittaa heti, mutta tällä kertaa ilmat ei määrää milloin aloitetaan.
![]()
Kesä ja kärpäset ovat saapuneet. Sivusto ja koirat ovat kesätauolla. Isäntä puolestaan raataa töissä ja järvellä.
Talvi on taakse jäänyttä elämää. Pennut ovat kasvaneet talven aikana nuoriksi ja kokoa tulee lisää kesän aikana. Syksyllä on edessä sitten ensimmäiset treenit. Kesän aikana on aikaa tutustua perusteellisemmin kennelin uusiin tulokkaisiin. Luonteet tuntuvat olevan kohdallaan ja virtaa riittää ylin kyllin. Pentujen rakenteissa ei ole moitteen varaa ja toivottavasti vetopää on myös kohdallaan. Alla linkki pentujen kuva-albumiin, jotka ovat kehittyneet kovasti sitten viime näkemän.
http://picasaweb.google.com/taiga.quest/HuskyPuppies2542010#slideshow
Pari viikkoa ennen Pasvik Trailia sääennusteet alkoivat näyttää uhkaavilta. Vesisadetta ja pluskelia oli tiedossa Helsingistä Jäämerelle, eikä hankiaisten tulemisesta näyttänyt olevan tietoakaan. Viikkoa ennen kisaa ajettiin viimeiset ”treenit” Pielisellä vettä ja sohjoa oli 10 – 20 cm uran päällä, koirat talsivat 20 km treenilenkin 10 km tuntivauhtia. Jippiaa jee, mitkä fiilikset. Ilmoittautumismaksu oli maksettu ja majoitus varattu. Pääsiäisen tuijotin Internetistä Kirkkoniemen sääennustetta kveenin kielellä. Epätoivo oli päällimmäisin tunto. Ei voi treenata, kun kelit on ahterista ja eikä kisapaikallaan paljon paremmalta näyttänyt. Ei pakkasta ei uria. Maanantaina päätin kuitenkin lähteä, kun kisoja ei todennäköisesti peruta. Epäilin, miten kisat voidaan ajaa, kun kelit on yötä päivää plussalla. Usko oli todella koetuksella pääsiäisen aikaan.
Vaggatem-järvi