Oppitunti Pasvikissa
Pari viikkoa ennen Pasvik Trailia sääennusteet alkoivat näyttää uhkaavilta. Vesisadetta ja pluskelia oli tiedossa Helsingistä Jäämerelle, eikä hankiaisten tulemisesta näyttänyt olevan tietoakaan. Viikkoa ennen kisaa ajettiin viimeiset ”treenit” Pielisellä vettä ja sohjoa oli 10 – 20 cm uran päällä, koirat talsivat 20 km treenilenkin 10 km tuntivauhtia. Jippiaa jee, mitkä fiilikset. Ilmoittautumismaksu oli maksettu ja majoitus varattu. Pääsiäisen tuijotin Internetistä Kirkkoniemen sääennustetta kveenin kielellä. Epätoivo oli päällimmäisin tunto. Ei voi treenata, kun kelit on ahterista ja eikä kisapaikallaan paljon paremmalta näyttänyt. Ei pakkasta ei uria. Maanantaina päätin kuitenkin lähteä, kun kisoja ei todennäköisesti peruta. Epäilin, miten kisat voidaan ajaa, kun kelit on yötä päivää plussalla. Usko oli todella koetuksella pääsiäisen aikaan.
Vaggatem-järvi
Viimeinkin ajelin handleri Henkan kanssa kohti Kirkkoniemeä, eipä kelit näyttäneet Inarijärvelläkään kovin kummoisilta. Kävimme ilmoittautumassa kisaan ja vararuokasäkki sinetöitiin, olin päättänyt lähteä 13 koiralla uralle. Majapaikkakin löytyi ja paikan nuori isäntä oli lähdössä myös kisaan samaan luokkaan. Rune vakuutti kovasti, että Pasvikilla riittää lunta, alussa on vain tiedossa hieman vettä ja sohjoa. Henkka keräsi furminaattorilla koirien irtoavaa turkkia pois niin, että paikan omistaja kävi varmistamassa, että karvavuori haravoidaan pihalta parempaan talteen.
Majapaikka Storskogissa
Illalla pidetyssä ajajien kokouksessa käytiin perusteellisesti asioita läpi ja eläinlääkärit pitivät oman osuutensa. Varoittelivat kovasti koirien kuivumisesta ja kennelyskästä. Fiilikset olivat hieman positiivisemmat, eikä norjalainen poliisi ylinopeussakkoineenkaan niitä ihan pilannut. Ainoastaan hieman ihmetytti, miten auton saisi huomenna pois lähtöpaikalta, jossa vettä seisoi 20 cm jään päällä. Lähtöpaikka sijaitsi järven jäällä.
Taiga Quest Egret
Aamulla illan huhu lähtöpaikan vaihtumisesta varmistui, lähtö oli siirretty jäältä viereisen museon pihaan. Museon piha oli ahdas, mutta onneksi avoin luokka starttasi omanaan ja siinä ei valjakoita ollut kovin montaa, joten museon pihaan mahtui tiimit kalustoineen hyvin.
Lähtö
Lähtöpaikalle päästiin ajoissa. Edessä oli reen tarkastus, jossa jouduin hakemaan autosta vielä muutamia roippeita mukaan. Henkka tossutti koirat. Lähtö edessä, hieman jännitti, miten käy. Lähtöpaikalla oli paljon porukkaa ja paikalliset koululaiset kuvailivat koiria ja kannustivat kaikkia tiimejä edessä olevaan urakkaan. Mönkijöitä oli parikymmentä avustamassa valjakoita startissa. Miten Norjalaisten kyläkisat on näin ammattimaisesti järjestetty? Seura, koululaiset, armeija ja eläinlääkäritiimi, huh huh. Startti tuli, koirat lähtivät juoksemaan aivan liian kovaa pehmeää soseuraa pitkin. Reiluun viikkoon ei ole ajettu ja intoa riitti liiankin kanssa. Seisoin jarrumatolla, toivottavasti ei hyydyttäisi ennen ekaa checkpointtia. Lämpöä oli ainakin viisi astetta, siperialaiset sulavat. Laskeuduttiin järvelle, vesisohjoa edellä ollut pehmeä ura oli hyvä. Miten Suomessa joku voi valittaa urien kunnosta? Tulisivat tänne katsomaan, mitä urat ovat. Koirat juoksevat kiinni kolmen valjakon ryhmän, mennään aivan liian kovaa. Kaksi valjakkoa ohittaa ensimmäisen valjakon, minäkin menen ohi. Mennään tien yli, jossa varusmiehet valvovat tien ylitystä. Takaa tulee ohi Aki, ollaan ensimmäisissä nousuissa. Nousujen jälkeen vesisohjoa riittää, jos ura on tämmöinen Vaggatemiin asti, me kuollaan. Järviä riittää, pari valjakkoa menee ohi. Reki kyntää jossain järven pohjassa, ei tämä mitään valjakolla ajoa ole vaan vesihiihtoa valjakolla.
Eläinlääkärin tarkastus
Fiskevatn-järven jälkeen onneksi ura alkaa kulkemaan lumella eikä vedessä, lämmintä on. Snaksään koirat kolmen tunnin kohdalla ja soitan Suomeen ja kerron olevani hengissä. Ajellaan ei mitään erityistä, kunnes tullaan jollekin suolammelle. Ura näyttää kulkevan lammen poikki, ainakin urakepit ovat siellä. Johtajat tippuvat avantoon. Hienoa, lammen molemmin puolin menee kelkkaura, jota pitkin voisi ajaa, kun taas keskeltä ei, vaikka ura on merkitty siihen. Tämä on varmaan Norjalaista huumoria. Ankkuroin valjakon ja lähden kääntämään johtajia. Toinen toisella puolella avantoa ja toinen toisella. Mulahdan itsekin, jotenkin saan johtajat kuitenkin oikealle puolelle avantoa. Käännän valjakon ympäri, karjun kurkkusuorana oikeaa, johtajat tajuavat. Sitten ankkuroin valjakon uudestaan ja käyn valjakon läpi, pari nuorempaa koiraa on väärin päin. Vihdoin päästään jatkamaan. Moottorikelkkauria menee sinne tänne, pitää olla tarkkana, ei ole käännösmerkkejä kaikissa risteyksissä. Katselen koirien tassujen jälkiä uralta ja onneksi johtajat valitsevat hajun perusteella ”oikean uran”. Seuraan koko ajan, että edessä on tassujen jälkiä, en halua Murmanskiin.
Eläinlääkärin tarkastus
Suopätkillä näen, että joku ajaa minua kiinni. Me mennään omaa vauhtia. Kaveri menee ohi, mutta sen johtajat kieltäytyvät juoksemasta. Heppu ryhtyy vekslaamaan koiriaan, sanoo että on ongelmia johtajien kanssa. Menen vähän matkaa edeltä ja Kentsu alkaa hyytymään pyörässä, pidän tauon ja pussitan Kentsun. Kentsu ei mene hienoon koirapussiin, jonka Soile ompeli ennen kisaa. Viime kaudella opin, että parempi koira pussissa pussissa, muutoin voi olla sottaista. On liian lämmintä, varsinkin kun koirat ovat lihavassa kunnossa. Tullaan Vaggatem-järvelle, Kentsu on sitä mieltä voisi jo mieluummin juosta. Laitan sen Liekin viereen pyöräkoiraksi. Kristian saa kaulaa järvellä, ura pettää silloin tällöin ja Taiga Questit alkavat varomaan. Vilkaisen kartasta, Vaggatemin-checkpoint on järviosuuden jälkeen, onneksi. On kyllä pitkä järvi, joku älypää on laittanut kyltin 10 km Vaggatem Checkpoint. Liian julmaa, sauvon apuna. Juurin ennen checkpointia koirat vaihtavat laukalle. Nimi paperiin ja handlerit ohjaavat valjakon oikealle paikalle. En kuulemma ole edes viimeinen, Tapio osaa olla kannustava! Tossut pois, ne on räjähtäneet täysin. Eläinlääkärit ovat heti paikalla tarkastamassa koiria, pyydän katsomaan tarkemmin Kentsua. Lääkäri käy läpi kaikki koirat ja käskee panemaan parille koiralle ranteen lämmittimet, sohjo on tehnyt tehtävänsä. Päätetään katsoa Kentsua vielä myöhemmin. Siinä ei ole mitään vikaa, on vain hieman lämmin. Sillä on vielä täysi talviturkki päällä ja ylimääräistä läskiä yllin kyllin.
Vaggatemin checkpoint
Sytytän keittimen ja keitän vettä. Laitan koirille ruuan. Osa ei syö niin halukkaasti kuin pitäisi. Luitsi kaataa jossain vaiheessa kupin. Osa vedestä menee ahvenille. Miten kauan lepään ja mitä pitäisi tehdä? Seurailen muiden touhuja ja juttelen. Muilla on peitot, en ottanut niitä, kun on niin lämmintä. Toisaalta ne olisi voinut tuoda depot-säkissä, en oikein usko, että siperialaiset kärsivät kylmyydestä pluskelillä, kuka tietää. Käyn syömässä ja palaan saman tien koirien luo. Rasvaan tassut. Ajattelen pitää kuuden tunnin tauon. Käyn juomassa kahvia, juttelen Elomaan kanssa ja katselen muiden puuhia. Ei oikein nukuta. Ensimmäiset tekevät lähtöä. Rune sanoo haluavansa nähdä auringon nousun jollain tunturilla, se on kuulemma elämys. Koirat vaikuttavat olevan pirteitä, katselevat valjakoiden lähtöä. Soitan Henkalle ja sanon, että lähden heti, kun saan tossutettua koirat. Tossutan koiria, Rantiksen ranne tuntuu aralta. Tiputan sen pois, kyselen, kenelle pitää ilmoittaa, jos tiputtaa koiran. Hernetkoski kysyy asiaa Norjalaisilta. Vihdoin asia selviää, annan Rantiksen Henkan hoitoon. Ryhdyn lyhentämään liinaa ja vaihtelen koirien paikkoja. Laitan Cariboun ja Mönnin pyörään, en halua ajaa Liekkiä ja Kentsua loppuun seuraavalla etapilla. Minulla ei ole juomista ja on vessahätä, koirat ovat pystyssä ja valmiina lähtöön. Minä juoksen vessaan ja käyn täyttämässä juomapullon kahvilassa.
Roger Dahlin valjakko
Nimi paperiin ja lähdemme ajamaan. Olin vaihtanut KotKotin ja Loimun johtoon. Katson GPS:ää mennään kahtakymppiä, seison jarrumatolla ja yritän jarruttaa. Pari valjakkoa menee ohi, jarrutan niin ettei ajeta niiden kannassa. KotKot yrittää haukkoa lunta keulassa, mikä ei onnistu kovalla uralla. Tullaan järvelle, ajan jotakin valjakkoa kiinni. Ura on taas pehmeä eikä Loimu pysy pinnalla. Vaihdan johtajat, Kisu ja Pörri johtoon. Ajan edellä menevän valjakon kiinni, se ajaa avoimessa luokassa ja on kai Kristine. Katson taakse aika ajoin, se ei pysy meidän vauhdissa. Seison jarrumatolla, nyt ura alkaa nousta ja muuttuu kovaksi, näen edessäni tuntureita. Ei väsytä ainakaan vielä. Koirat yrittävät haukkoa lunta, mutta siitä ei tule mitään, kun hangen pinta on kovettunut kivikovaksi pikkupakkasen ansiosta.
Tom Frode Johansenin valjakko
Pari nopeaa kasia menee ohi, en yritä seurata. Koirat menevät hyvää vauhtia vaikka ura nousee. Ajan tunturissa, maisemat ovat upeat ja vauhti on kohdallaan, yritän estää vauhdin kiihtymisen jarrumaton avulla. Väsyttää, aamu alkaa sarastaa. Näen otsalampun valoista, että takanani on muutaman valjakon rypäs. Sammutan lampun, ei siitä ole enää mitään hyötyä. Kettu juoksee tunturin kuvetta, koirat kiihdyttävät vauhtia täyteen laukkaan. Kyllä kannatti tulla, tätä minä haen. Seuraa nousuja ja laskuja, ura on tosi kapea. Reki mahtuu juuri ja juuri telamaton levyiseen uraan.
Ole Wingrenin valjakko
Snäksään koiria, juuri kukaan ei enää ota snäksejä. Ne ovat päässeet kuivumaan. Päästän pari valjakkoa ohi. Yksi kaseista ajaa samaa vauhtia kanssani. Tullaan rinteeseen, äkkiä reki lähtee uralta ja menen kyljelläni tunturin rinnettä. Ankkuri iskeytyy vasempaan pohkeeseen, koirat pysähtyvät. Nousen pystyyn ja kiroan mielessäni. Laskeudumme pikkuhiljaa tuntureilta. GPS on mykkä ja patterit on loppu. Ei ole enää aavistustakaan, kuinka lähellä olemme Neideniä ja mitä vauhtia mennään. Lasken mielessäni, milloin voisimme olla perillä, ehkä ajoa on vielä tunti tai sitten sitä on vielä kaksi. Aivan turhaa mietiskelyä, mutta se pitää virkeänä. Saan kiinni toisen avoimen luokan valjakon, se ei pysty vastamaan meidän vauhtiin. Tämä piristää mieltä. Soitan kotiin ja kerron että olen matkalla kohti Neidenia. Seuraavaksi soitan Henkalle ja pyydän laittamaan toisen levyn läskiä depot-säkkiin. Tiedän jo virheen, johon olen sortunut, liikaa kuivaruokaa ja liian vähän lihaa. En ehtinyt käymään liha-autolla, töissä oli liian monta palaveria. Nyt olen sianläskin varassa. Kuvittelen Neidenin ilmaantuvan jokaisen kukkulan jälkeen. Sokkeloleikki jatkuu, ehkä seuraavan kulman takana tai sitten ei. Vauhti alkaa hyytymään, otan sauvan avuksi. On komeaa katseltavaa, kun kaksi edellä menevää valjakkoa menee ja kuskit heiluttavat sauvojaan rytmissä koirien mukana.
Levätä koirat osaavat automaattisesti
Tiedän kohta saapuvani Neideniin. Kolme koiraa virtsaa ruskeaksi tulkittavaa nestettä. Ne on pakko tiputtaa, ne ovat kuivuneet. Eläinlääkäri varoitti ajajien kokouksessa ruskeasta virtsasta, se tietää ”punaista korttia” koirille. Verinen virtsa merkitsee, että koira on pussitettava, sisäelimet ovat vaarassa. Olemme rampoja. Saavun checkpointille, kerron eläinlääkärille rehellisesti tilanteen. Kolme koiraa lentää ulos. Eläinlääkäri haluaa tarkkailla niitä, ne ovat OK, mutta en halua riskeerata niitä. Niitä pitää juottaa kolmen tunnin välein, Henkka tietää kuvion. Ranteen lämmittimiä kehiin, kova ura on tehnyt tehtävänsä, rasituslämpöä riittää. Aki kertoo aina käyttävänsä lämmittimiä kaikille koirille, niin minäkin ensi kaudella. Lohdutukseksi Aki sanoo, että parin kauden jälkeen paikat alkavat kestämään. Koirat eivät suostu syömään kuin lihaa, se tekee kauppansa. Liha loppuu kesken, tunari. Annan koirien levätä hetken, sen jälkeen kävelytän niitä. Haluan nähdä, ovatko ne kunnossa. Kisu tippuu pois, se aristaa rannetta. Kova typy, joussut kaksi vuotiaana lähes 200 km johdossa. Päätän nostaa Cheetahin Pörrin rinnalle, toinen vaihtoehto on Loimu. Tarvitsen Loimun kuitenkin pyörässä Cariboun parina. Kentsu ja Ermine ovat hyvävoimaisia. Liekki näyttää myös olevan kunnossa, tosin lääkäri on määrännyt sille ranteenlämmittimen molemmilla checkpointeilla. Cotton on kunnossa, mutta iso poika näyttää väsyneeltä. Cotton on kaksivuotias, en halua sitä viimeiselle etapille. Kaikki kaksivuotiaat Ermineä ja Cheetahia lukuunottamatta ovat tippuneet. Se oli ennalta arvattavissa. Toivottavasti tämä koulutus kasvaa korkoa ensi kaudella.
Neidenin checkpoint
Käyn painia sisälläni, jatkanko vai keskeytänkö. Emme ole vielä valmiita ajamaan kisavauhtia kolmeasataa. Nyt tiedän, että tiimi on käynyt veitsen terällä toisella etapilla, olen sen sinne vienyt. Halusin ajaa kilpaa, etsiä limittiä, sen löysin ja siitä ansiosta olen ensi kaudella entistä vahvempi tai ainakin minun täytyy huijata itseni uskomaan siihen.
Koirat huopien lämmössä
Lähden ajamaan kolmatta etappia pakollisen viiden tunnin tauon jälkeen, koirat eivät riemusta kilju. Lähtevät kuitenkin ylämäkeen, pari koiraa tekee tarpeensa ja valjakko pysähtyy. Ylitän tien, Pia tulee vastaan iloisena tien toisella puolella ja sanoo, että maalissa nähdään. Koirat menevät köpötellen eteenpäin, aurinko paistaa täydeltä terältä. Aki sanoi Neidenissa, että ne köpöttelee ekan puoli tuntia, siitä se sitten lähtee. Näen aiemmin lähteneen Runen ylämäessä pysähtyneenä vilvoittelemaan koiriansa. Ura on ihan soosia ja lämmintä on auringossa ainakin 10 astetta. Pikkuhiljaa valjakko etenee, miten me jaksetaan tässä lämmössä sata kilometriä. Liekki ei astu kuin kolmella jalalla, ranne on kipeä. Soitan kotiin ja sanon, että saatan keskeyttää, sori rahkeet eivät vielä riitä ja riski lämmön takia on liian suuri. Aurinko menee pilveen koirat alkavat juosta. Soitan Henkalle ja kysyn, että vieläkö hän on checkpointilla. Pyydän handlerin ajamaan takaisin Neideniin. Pysäytän valjakon ja käännän sen takaisin kohti Neidenia. Pörri ei suostu juoksemaan takaisin päin. Yritän pari kertaa pakottaa koirat lähtemään takaisin, ei onnistu. Vaihdan Pörrin pyörään ja laitan Loimun tilalle. Pakotan Loimun viemään valjakon takaisin. Fiilis on maassa, mutta riski on liian suuri, tämän valjakon on juostava myös ensi kaudella. Valjakoita tulee vastaan 20 minuutin ajon jälkeen, pysäytän aina valjakon ennen kohtaamista. Ei välikohtauksia, selittelen ja minua hävettää.
Taiga Quest Neidenissa
Juha soitti juuri. Puhelussa olemme yhtä mieltä siitä, kuinka iso juttu reissu oli meille opetuksena. Opin paljon ja odotan jo seuraavaa kautta, se on hyvä merkki, nyt on huhtikuu. En ole väsynyt tämän kauden jälkeen, päinvastoin odotan jo seuraavaa. Koirien vauhti oli lupaava ja nyt tiedän, kuinka asiat täytyy tehdä. Tosin seuraava kilpailu antaa omat oppinsa.
Kirkenes - Vaggatem
Vaggatem - Neiden
Neiden - Kirkenes
Blogijutun kuvat handleri Henkka
