Kuluva talvi alkoi kylmänä, pakkanen ei ole lämpötiloissa säästellyt. Kylmyys ei sinänsä haittaa, mutta sen seurauksena taivaalta on turha odottaa lunta. Koirat pärjäävät, kun saavat riittävästi energiaa hyvin sulavassa muodossa. Tämä puoli alkaa olla hallinassa. Opittu on myös, että tammikuussa koirilla on syytä olla ylimääräistä rasvaa turkin alla pakkasjakson varalta. Löysät on helppo ottaa pois keväämmällä.
Lunta on vuodenaikaan nähden vähän. Metsään ei ole asiaa isolla yli 10 koiran valjakolla. Pääsiassa treenit ajetaankin Pielisellä, jossa vähäinen lumi ei haittaa. Kiireiden takia ei ehdi pikkuvaljakoita treenata. Toisaalta ei montaa kertaa treenipäivinä jaksa seisoa jalaksilla neljää tuntia. Valjakko ei ole vielä kuitenkaan kisakunnossa ja pienet loukkaantumiset ovat haitanneet treenaamista kiireiden ohella.
Myös olosuhteet ovat välillä rankat, kun on railoja ja vettä nousee jäälle, kovassa pakkasessa koirien tassut ovat tällöin vaarassa. Lisäksi pettävä ura aiheuttaa helposti erilaisia venähdyksiä ja vammoja.
Kahden viikon päästä oleva Longtrail ei oikein innosta, kun tietää valjakon olevan puolikuntoinen. Treeni mielessä se olisi hyvä koitos nuorille koirille, käytännössä 15 treenattavasta koirasta puolet on kaksivuotiaita, joilla ei ole kokemusta pitemmistä matkoista lainkaan.
Suunnitelmissa olleet rabies-testit on nyt tehty ja kaikilla koirilla on hyväksyttävä määrä vasta-aineita veressä. Tästä on hyvä jatkaa ja alkaa suunnitella keväistä reissua Pasvikiin.
Alla videoklippi treeneihin lähdöstä aurinkoisena lauantai päivänä, jolloin keskipäivällä pakkasmittari näytti - 25 astetta. Pielisellä kirkas tammikuun päivä oli mieliinpainuvaa katseltavaa.