Talvi on vihdoin tullut. Lumet tulivat hiukan ennen joulua ja jouluviikolla pääsi ajelemaan lumilla kotoa käsin. Treenit ovat jääneet vähille kiireiden vuoksi, niinpä kisasuunnitelmat ovat vielä täysin avoinna.
”Joululomalla” olen tehnyt safarihommia Bomballa, Kolihuskyn apuna. Taiga Quest siperianhuskyjen kyydistä ovat päässeet nauttimaan venäläiset, ranskalaiset ja saksalaiset asiakkaat. Erityisen hienona muistona mieleen on jäänyt ranskalaisten kanssa tehty päiväsafari Pieliselle. Harvinaista herkkua loi aurinko, joka paistoi tammikuun alkupäivänä täydeltä terältään. Enpä tiedä, kuinka moni on nähnyt keskellä Pielistä koiravaljakon kyydissä haloefektin ja auringon laskun tammikuussa.
Jetron mukana kotiin tulivat safarihommiin Ruska ja Dove. Kiitokset Henkalle, joka on treenannut tytöt hyvään kuntoon. Erityisen ilahtunut olen Doven kehityksestä ja näyttäisi, että saan Dovesta hyvän vahvistyksen seuraavan kauden kisatiimiin. Tytöt lähtevät vielä loppukaudeksi Henkan kisavaljakkoon ja palaavat kotiin keväällä.
Treenaaminen päästään aloittamaan loppiaisen jälkeen. Koirat on tarkoitus testata rabies vasta-aineiden osalta tammikuun aikana. Haaveissa on edelleen osallistuminen Pasvik Trailille, johon mennessä koirat toivottavasti on mahdollista treenata kisakuntoon, muiden kisojen osalta osallistuminen on epätodennäköistä.